Pieni tarina

Etelägalicialainen Adrián Ricón on tuntemistani viinintekijöistä sieltä omapäisimmästä päästä, hyvässä mielessä tietysti. Viiniteknikon päivätöissä paikallisen viiniosuuskunnan leivissä kokonaisuuden on parempi lutviintua tasaisen varmasti. Sekalainen joukko osuuskuntalaisia on pidettävä keskimäärin tyytyväisinä niin, että kukaan ei liiemmin riehaannu.

Kotona kaikki on toisin. Siellä hän toteuttaa itseään itsepäisesti juuri niin kuin parhaaksi näkee. Aloitellessaan omaa tuotantoaan niistä samoista köynnöksistä, joista jo hänen isoisoisänsä teki viiniä kotitarpeiksi, oli homma ajateltu selväksi. Hän tulisi tekemään viiniä, josta itse pitäisi, oli se sitten kaupallinen itsemurha tai ei.

Kaupallinen itsemurha olisi voinut olla myös jättäytyminen Rías Baixas -alkuperämerkintäjärjestelmän siipien ulkopuolelle. Mutta jos arvot eivät kohtaa, ne eivät kohtaa. Adriánia sääntelykomitean pilkuntarkat määräykset vain ahdistivat, ja viimeiseksi hän olisi halunnut kahlita osan luovuudestaan muiden päätäntävallan alle. Moni yllättyisi, jos tietäisi, mitä kaikkea älyttömyyksiä sääntelykomiteoiden "laatumääräykset" voivat sisältää.

Mies myöntää auliisti alun olleen hyvin, hyvin vaikea. Ja ymmärtäähän sen. Alkuperämerkintää pidetään harmittavan yleisesti laatumerkintänä – laadun takeena –, vaikka eihän se sitä ole. Ei se sitä takaa, sen enempää kuin hyvyyttäkään. Siitä huolimatta "kapinallisen" viinin suuruuden todistaminen on pitkä ja kivikkoinen tie, myytit elävät sitkeässä.

Adrián – kuten tekijänviinin tekijälle oikeaoppisesti kuuluu – hoitaa itse koko tuotantoketjun tarhoilta pulloon. Laadunvalvonta on aukoton, eikä pilkuntarkalta mieheltä pieninkään yksityiskohta jää huomioimatta. Ei siihen sääntelykomitean virkaintoisia nuuskijoita tarvita.

Viinitarhat aukevat ihastuttavan vehreään laaksoon. Ei niitä paljon ole, kolmetoista palstaa, yhteensä pari hehtaaria. Vanhimmat köynnökset ovat asiakirjojen paljastusten valossa vuodelta 1902, vaikkakin suurin osa Adriánin isoisän 1960-luvulla istuttamia. 85 prosenttia kuuluu valkoisille lajikkeille Albariño, Loureira, Treixadura ja Godello –, loput punaisille Sousón, Mencía, Caíño Tinto, Espadeiro ja Brancellao.

Köynnösten altakin löytyy vehreyttä. Pienellä vilkaisulla huomaa, että siellä riittää jos jonkinlaista elämää eikä maaperää ei ole tapettu synteettisillä aineilla. Adriánin filosofiaan myrkyt eivät istu sitten ollenkaan. Galician ilmastossa – olkoonkin, että täällä Arbon seudulla kosteus ei ole ihan sitä, mitä rannikon tuntumassa – kasvitautien loitolla pitäminen ilman kemiaa on enemmän kuin hankalaa. Se vaatii herpaantumatonta köynnösten hyvinvoinnista huolehtimista.

Eikä sitten ole ristiriitaista, kun Adrián kertoo viljelyajattelunsa perustuvan mahdollisimman vähäiseen puuttumiseen luonnon omaan toimintaan? Ei. Hän luo kovalla mekaanisella työllä köynnöksille sellaiset olosuhteet, joissa ne saavat toteuttavat itseään luonnollisesti ilman, että niitä pitää häiritä ihmisten keksimillä aineilla.

Viininvalmistamossa kaikki on viimeisen päälle, terästynnyrit, tammitynnyrit, saviset amforat. Puhtaus on käsinkosketeltavaa, vaikka käyttäisi lattiaa lautasena. Rypälemehun tekeytyminen kohti huippuluokan persoonallista tekijänviiniä alkaa spontaanilla käymisellä tilan omilla villihiivakannoilla. Ja jatkuu mahdollisimman vähäisellä sekaantumisella asioiden kulkuun. Tarvetta siihen ei ole, koska raaka-aine yksinkertaisesti vain on niin ensiluokkaista. Näin koynnösten hedelmät – viinirypäleet – antavat parhaan itsestään ja kertovat rehellisesti maaperästään, mikroilmastostaan ja satovuotensa olosuhteista tyystin ilman totuutta vääristeleviä kikkailuja.

Kivikkoisen alun jälkeen tie on ollut aurinkoinen kulkea. Adriánin persoonalliset tekijänviinit ovat löytäneet yleisönsä ja kasvavan joukon ylistäjiä. Iso osa tuotannosta myydään loppuun jo etukäteen, joten kyllä kannatti pitää oma pää, eikä taipua muiden tahtoon, kun se ei kerran miellytä.

Maistiaiseni

Väri: Puhdas ja kirkas, mutta voi esiintyä vähäisiä määriä sakkaa johtuen natu-valmistustavasta. Oljenkeltainan, reunoilla vihertäviä sävyjä.

Nenä: Tyylikkään monivivahteinen, missä valkeita hedelmiä ja marjoja, kypsää sitrusta, kukkaisuutta, taustalla villiyrttejä ja vieno maisteisuus.

Suu: Raikkaan hapokas, mutta ei niin korostetusti kuin albariño-viinit yleensä. Hyvä rakenne, ja keskimaussa tulee esille kohtuullista öljyisyyttä. Hitaasti haihtuva jälkimaku, johon lievä greippimäinen karvaus tuo tyylikkään loppusilauksen.