Pieni tarina

Valdeorralainen José Aristegui on monen muun pienen viinintekijän tavoin persoona ja oman polkunsa kulkija. Sain vahvan vinkin siitä jo auton ikkunan läpi sillä hetkellä, kun ajoin miehen kotitalolle tapaamaan häntä ensimmäistä kertaa kasvotusten.

Olin viitisen minuuttia etuajassa, ja näillä seuduillahan se ei yleensä kuulu tapoihin, mutta siellä hän kadunvarressa jo heilutteli iloisena, että tännepäin vain. Autosta en kunnolla ehtinyt nousta, kun vankka kädenpuristus jo toivotti tervetulleeksi "eiköhän lähdetä ihan ensimmäiseksi viinitarhakierrokselle" -saatesanojen kera.

Kaikki Josén rypäleet tulevat omilta tarhoilta. Ja millaisilta! Suurin osa vajaasta viidestä hehtaarista on hänen isoisänsä 1930-luvulla istuttamia, jotka eivät tarjoa suurta satoa, mutta sitäkin ilmaisuvoimaisempia ainesosia. Loivilla rinteillä kasvavat Godello-, Mencía- ja Garnacha Tintorera -köynnökset näyttävät siltä kuin olisivat olleen paikalla maailman synnystä asti. Vankkoihin runkoihin ei taida mitkään tauditkaan purra, niin terveiltä ne näyttävät. Kuten lehdet ja itse marjatkin, vaikka näillä palstoilla ei käytetä kemiallisia kasvimyrkkyjä, kun perusta on perinteinen luonnonmukainen viljely. Jotkut eivät vain sertifikaatteja kaipaile.

José on taloustieteilijä, joka yli kymmenen vuotta sitten jätti toimistot ja palasi lapsuutensa maailmaan, mitä ei kyllä koskaan ollut hylännytkään. Opiskeluaikanakin hän oli aina rientänyt omiin ja paikallisiin tarpeisiin viiniä tehneen isänsä avuksi kutsun niin käydessä. Köynnösten väleissä kierrellessämme sain kuitenkin kuulla, että eivät nuo vuodet nostalgisia muistoja herätä. Päinvastoin. Hän inhosi raskasta raatamista, eikä viinintekijän ammatti mahtunut suunnitelmiin.

Ei José edelleenkään halua tappaa itseään työllä. Siksi viinintekijäystävien kehotukset laajentaa nyt kun tunnetut kriitikotkin ylistävät, kaikuvat kuuroille korville. "Minäkin aloitin muutamalla hehtaarilla ja katso, missä ole nyt" -lause on hänen korvissaan synonyymi stressille.

Palstoilla José ei tee sen enempää kuin on pakko. Tosin tällä tavoin köynnökset täällä antavan parhaimman itsestään. Ison kotitalon alakerrassa olevassa kypsyttämössä sen sijaan tapahtuu kaiken maailman juttuja. Kaikki kuusi viintä - joista osan tuotanto on vain muutama sata pulloa - saavat omanlaisensa käsittelyn. Ja se on viinintekijän vaisto se, mikä kertoo minkälaisen minäkin talvena. Vuosikertojen erilaisuus on suunnaton rikkaus.  

Maistiaiseni

Väri: Oljenkeltainen, reunoilla vihertäviä sävyjä.

Nenä: Intensiivinen ja raikas. Sitruunaa, greippiä, luumua ja kukkaisuutta. Taustalla hunajaa ja voin tuoksua.

Suu: Ensivaikutelma varsin täyteläinen, mutta raikas. Erinomainen, mutta ei hyökkäävä hapokkuus. Keskimausssa esille tulee Godello tyypillinen pieni karvaus, joka häipyy hiljalleen jättäen suuhun pitkän hieman hunajamaisen jälkimaun.