Pieni tarina

Francisco "Xico" Pérez on epäilemättä yksi onnellisimmista ihmisistä, joita tunnen. Hipahtavan olemuksen takaa hohtaa estoton rakkaus siihen, mistä leipä (vai pitäisikö sanoa viini) tulee. "Viinitarhat ovat intohimoni, ja niillä ollessani nautin. En osaa kutsua sitä sitten millään työnteoksi", kiteyttää mies ajatuksensa. Hassua, että näitä onnellisia tyyppejä tuntuu löytyvän pienten viinintekijöiden keskuudesta ehkä enemmän kuin mistään muualta.

Xico kasvoi isovanhempiensa huolenpidon alla. Omien vanhempien oli pakko – kuten niin monen muunkin tuon aikakauden maalaisen – lähteä etsimään tulevaisuutta Keski-Euroopan kaiken tarjonnan imeneiltä halpatyömarkkinoilta. Xico itsekin vietti vuoden verran Sveitsissä parikymppisenä, mutta pienen pieni kotikylä Mandín Monterrein viinialueella ihan Portugalin kupeessa veti ankarasti takaisin. Kotitarpeisiin viiniä tehneen ukin rinnalla syntynyt intohimo ei jättänyt rauhaan.

Mandínissa Xico pisti pystyyn tavernan, jonka kotoisassa ilmapiirissä asiakkailla oli vuodesta 1997 lähtien onni nauttia myös talon isännän omista rypäleistä sivutöinä valmistamaa artesaanista "seurusteluviiniä". Lopulta miehen päässä hiljalleen kypsyneet mietteet saivat taberneron ammatin vaihtumaan täysipäiväiseksi viininteoksi vuonna 2006.

Palstoja on sen verran kuin Xico katsoo pystyvänsä kunnolla ja luonnonmukaisesti hoitamaan, noin nelisen hehtaaria. Kuinka elävästi muistankaan, kun Xico vei minut ensimmäistä kertaa vanhalla rämällä Ford Ka:lla, joka tuntui irtoavan liitoksistaan joka ainoassa hiekkatien kuopassa, noille Mandínin kylän viereisille lähes nummimaisille loiville idänsuuntaisille rinteille. Heti ensisilmäyksellä näki, että nyt ollaan oikean asian äärellä. Enempää luontoa ei oikein voi kunnioittaa.

Ja kaikeksi onneksi isoisä älysi olla kiskomatta maasta irti kaikkia ikivanhoja paikallisia lajikkeita, niin kuin monet täällä ikävä kyllä tekivät muotivirtausten aivopeseminä tai suuremman sadon toivossa. Nyt Bastardo, Sousón, Brancellao, Caíño Longo, Zamarrica, Dona Branca, Verdello ja muutama muu ovat taas arvossaan. Juuri ne ilmaisevat näiden palstojen maaperän ja ilmaston täydellisesti. Niitä viinifanaatikotkin himoitsevat ympäri maailman.

Jos rypäleet on biodynaamisesti tuotettu, ei rypälemehun tekeminenkään siitä jälkeen jää. Pistäpä YouTubeen "Couto Mixto pisa", niin näet, miten neste alkaa virrata kylän miesten jalkojen alla. Ja käymisen Xico antaa – kuinkas muutenkaan – rypäleiden pinnalla olevien omien villihiivakantojen spontaaniin huostaan. Tarhoilta alkanut matka saa näin arvoisensa jatkon, jonka päässä häämöttää joka vuosi erilainen ja persoonallinen tekijänviini.